Muokattu viimeksi:
21.3.2025
Amani Al-Mehsen kirjoitti kolumnissaan loppuvuodesta 2024, kuinka "ruskeat ja vähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät saa samanlaista hoitoa tai tukea kuin valtaväestöön kuuluvat." Työskentelin tuolloin terveysasemalla ja tein ensimmäistä kertaa hoidon tarpeen arviointia puhelimitse. Minusta oli tullut yksi niistä hoitoon pääsyn portinvartijoista, joista myös Amanin kolumnin kommenttikentässä puhuttiin.
Kolumni sai minut pohtimaan tarkemmin työssäni sairaanhoitajana kohtaamiani työtilanteita. Esimerkiksi toteamusta siitä, miten "tietyn kulttuurin edustajat valittavat pienestä" tai miten työkaverini kommentoi vastaanotollani käynyttä maahan muuttanutta potilasta: "Oliko sillä edes mikään oikea vaiva?" Kolumni herätti työpaikalla keskustelua rasismista terveydenhuollossa. Monet tunnistivat ilmiön, mutta osa päätyi puolustelemaan omaa käytöstään. Keskustelu oli onneksi kantautunut myös esihenkilöiden korviin ja asiaa käsiteltiin myös koko henkilöstön yhteisessä kokouksessa.
On tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tunnistavat omat tiedostamattomat ennakkoluulonsa ja että organisaatiot panostavat koulutukseen sekä osaamiseen monimuotoisuuden kohtaamisessa. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, kohdatuksi ja hoidetuksi yhdenvertaisesti.
Puhutaan aiheesta avoimesti ja vaaditaan muutosta. Pienet teot, kuten kuunteleminen, kunnioittava kohtaaminen ja rohkea puuttuminen epäkohtiin, voivat tehdä suuren eron. Vastustetaan rasismia aktiivisesti – niin sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin arjessa ja muissa instituutioissa.
Lähteet:
Amani Al-mehsenin kolumni: Terveydenhuollossa on rasistista syrjintää. Yle 12.11.2024.